ADDIKTIOT
Itselläni on vahvat arvot päihteiden käyttöön liittyen ja kantani on kovin vastustava. Olen nähnyt liian läheltä, liian paljon ja liian tarkasti mitä normaalisti päihteiksi ja huumeiksi kutsutut aineet ovat ihmisissä saaneet aikaan. Monesti on tullut mietittyä, mikä on syy sille, että toiset kaipaavat vahvempia aineita saadaakseen jonkinlaista rauhan, rohkeuden tai lämmön tunnetta.
Addiktiot mielletään usein laittomiin päihteisiin, eli huumeisiin tai laillisiin päihteisiin kuten tupakkaan ja alkoholiin. Näiden välimaastossa kulkevat lailliset huumeet, eli resepteillä saatavat lääkkeet, joita tosin ei nautita lääkärin määräämällä tavalla, vaan eri määrissä, muiden aivoja stimuloivien aineiden kanssa ja monesti ne ovat toisen henkilön dosetista. Lisäksi tähän addiktoivien aineiden listaan tulee lisätä sokeri, pelit ja huomio, jotka ovat tosi vahvasti läsnä nyky-yhteiskunnassa (ja varmaankin olleet aina). Wikipedian mukaan (huom! Wikipediaa pidetään nykyään ihan luotettavana lähteenä):
"Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio, jättäminen jonkun valtaan) on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila. Riippuvuuden vaikutus elämään vaihtelee hyödyllisestä ja elämää ylläpitävästä terveestä riippuvuudesta haitalliseen riippuvuussairauteen."
Wikipedian artikkelin mukaan addiktiot liittyvät usein mielihyvän aikaansaamiseen tai ylläpitämiseen. Tästä aiheesta hyvää keskustelua liittyen laittomiin aineisiin löytyy täältä. Kyseessä on "suomalaisen nistin" kertomukset omasta elämästään lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Hyvää keskustelua, joka tosin paikoitelleen onttuu, varsinkin jos luetaan päihteitä vastustavalta kannalta. Eniveis, tarinan opetus on se, että päihteiden luoma olotila on tosi jees, mutta niitä tarvii koko ajan enemmän ja vahvempina, jos tahdotaan saada yhtä voimakas mielihyvän tunne kerta toisensa jälkeen. Pelkästään olon ylläpitämiseen, eli normaaliolotilaan, tarvitaan tietty annos tietyin väliajoin. Tässä vaiheessa on hyvä ottaa huomioon sekin fakta, että ensimmäisen kerran euforiaa on vaikea, ellei jopa mahdoton saavuttaa, oli kyse mistä ensimmäisestä kerrasta tahansa: kipu, kännit, seksi, herkut, vuoristorata, konsertti, yökyläily, ystävä...
Tärkein pointti koko addiktiokeskustelussa on hoito, tai oikeestaan sen vajaavaisuus. Yllättävän usein addiktion omaava henkilö huomaa olevansa addiktoitunut johonkin. Huomatessaan olevansa addiktoitunut ja tämän häiritessä elämää, haetaan usein apua. Avun hakeminen vaatii rohkeutta ja vahvaa tahtoa. Kun addiktioon lähdetään hakemaan apua ja suunnittelemaan hoitoa, on ensimmäinen askel vieroitus, mikä on askel oikeaan suuntaan, mutta siihen se monesti päättykin. Kun vieroitus on ohi, pysytään hetki "kuivilla" ja liian usein repsahdetaan uudestaan. Miksi? Koska pinnan alla piilee usein yksi jos toinenkin ongelma. Vieroituksen rinnalla pitäisi kaivaa esiin syy "normaalia elämää" haittavaan ja hallitsevaan riippuvuuteen. Tässä on syytä heristää sormeaan sosiaali- ja terveysalalle: Tiedetään, että palkat on työmäärään nähden usein vaatimattomat, työ on tärkeää, Suomessa ollaan maailman huipulla, monet tekee työtä sydämellään... Mutta tarviiko lääkefirmojen kanssa tehdä provikkadiilejä? Tarviiko kiireen keskellä unohtaa inhimillisyys? Tarviiko olla "bättrefolk"-leima otassa (suom. kyrpä otassa) koska itsellä on ollut siunattu elämä eikä ole joutunut samaan jamaan?
Luin toissaviikolla vanhaa Kauneus ja Terveys -lehteä, olisiko ollut vuodelta 2010. Mieltäni jäi vaivaamaan pieni juttu itsehoitoon liittyen. Se oli sellainen minihaastattelu, jossa lääkäri kertoi, että heidän ammattikuntansa suosittelee aina ensin itsehoitoa, eli lääkkeetöntä hoitoa. Mikäli vaiva vaatii lääkkeet, ne toki kirjoitetaan jo ensimmäisen hoitokerran yhteydessä, muussa tapauksessa lääkkeet ovat viimeinen hoitokeino. Kuulostaa hyvältä ja näinhän sen pitäisi mennä. Ne, jotka ovat apua joskus hakeneet tietävät, ettei se todellakaan mene näin. *Sarkastinen hymähdys*.
FB seinälleni ilmestyi yhtenä päivänä linkki kolumniin: Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle. Suosittelen kolumniin tutustumista. Pelkästään otsikko "Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle" on mielestäni loistava väite. Syy miksi itse olen houkutuksista huolimatta onnistunut pitäytymään "kuivilla" on uskonta ja itsekuri. Ystäväpiirissäni on muutama muukin, jotka ovat aina olleet "kuivilla" ja heistä jokaisella on nämä kaksi samaa piirrettä. Horjahduksia sattuu, mutta aika usein ihmiset, joilla addiktio on, on myös löyhempi itsekuri eikä uskonto ole vahva arvojen luoja. Myös sosiaalisten piirien köyhyys on usein syy addiktion syntyyn tai ylläpitoon, tästä hyvänä esimerkkinä tupakointi. "Piireihin" pääsee useimmiten helpoiten ottamalla osaa johonkin addiktoivaan aktiviteettiin. Sosiaalisten piirien köyhyys ei ole laskettavissa numeroin, vaan se lasketaan läheisyyden kautta. Jos maailmassaan on edes yksi ihminen, jolle voi puhua (lähes) kaikesta, se riittää. Ja se yleensä estää addiktoitumisen tai on paras apu siitä parantuessa. Katsoin viime viikon Sarasvuo -talk shown jakson, jossa Sarasvuo sanoi, että "rakkaus on parannuskeino hekumaan". Allekirjoitan.
Lopuksi tahdon vielä muistuttaa, että vaikkei kukaan huomauttaisi addiktiosta, oli se tupakointi, irtosuhteet, sokeri, liikunta, pelaaminen, huumeet tms. - se näkyy. Se todellakin näkyy. Ihmiset on aika höveliäitä, eivätkä kehtaa huomauttaa asiasta, joko siksi että se olisi loukkaavaa tai pian joutuu itse auttamaan. On myös tapauksia, joissa muut eivät ehkä osaa sormella osoittaa mikä henkilössä mättää, mutta tietävät että jokin on vinksallaan. Eikä se ongelma ole loppujen lopuksi kuitenkaan se addiktio, vaan se mikä sen aiheutti tai aiheuttaa.
Addiktioiden hyvä puoli on kuitenkin monet keksinnöt ja aikaansaannokset. Moni keksintö ja taideteos olisi jäänyt tekemättä ilman sairalloista, elämäähaittaavaa addiktiota. Mutta kyseessä on useimmiten ollut pakkomielle jonkin tekemiseen tai jonkin asian saavuttamiseen teoilla, eikä niinkään riippuvuudella aivojen välittäjäaineita sekoittaviin aineisiin. Sanotaan myös, että aivoja sekoittavat aineet saavat myös tuntemaan olonsa niin hyväksi, ettei samaa tunnetta voi ilman niitä saavuttaa. Tästä en osaa sanoa juuta tai jaata, koska en ole kokeillut mitään sokeria vahvempaa (joka btw on rinnastettu jopa yhtä addiktoivaksi kuin heroiini) enkä koe menettäneeni mitään. Aineiden aikaansaama euforia, jota ilman niitä ei voi tavoittaa, voi olla totuus tai puolustuspuhe. Aiemmin mainitsemassani kolumnissa "Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle" kiteytetään asia hyvin:
"Psyykkisen kivun tunne voi olla selitys myös sille, miksi terveet ihmiset eivät kokeissa ole saaneet heroiinista euforiaa. Auttavatko vitamiinipillerit, jos ei ole vitamiininpuutosta? Eivät. Entä auttavatko kipulääkkeet, jos ei ole kipua? Eivät."
Ps. Elämä on parasta huumetta!
SUKUPUOLINEUTRAALI AVIOLIITTOLAKI
Ah! Mikä herkullinen aihe! Muutama hauska sanonta tähän alkuun:
"Smaken e som baken."
"Makunsa kullakin, sanoi kissa kun koiran persettä nuoli."
Kivasti liittyvät nämä molemmat sanonnat tuonne peräsuoliosastolle, mistä nytkin tavallaan kirjoitan, tai no, en oikeastaan yhtään....
Lähtökohdat tälle kirjoitukselle ovat seuraavat: Seurustelen onnellisesti miehen kanssa, ystäväpiirissäni on sekä samasta että eri sukupuolesta kiinnostuneita henkilöitä, pidän itse sekä naisia että miehiä viehättävinä, en ole allekirjoittanut addressia sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta, mutta mielestäni kaikilla on oikeus jakaa rakkaus, koti ja perhe valitsemansa ihmisen kanssa.
Ystäväni (ja varmaan monenkin muunki ystävä) sanoi hyvin:
"Sitä rakastuu ihmiseen eikä sukupuoleen."
"Heteroille" seksuaalisuus tuntuu olevan erittäin tärkeää. Minusta on huolestuttavaa, että heteroseurassa kuumin puheaihe tuntuu olevan seksi, kun taas homoseurassa voidaan puhua mistä vaan, ja melko usein tärkeimmät puheenaiheet ovat taide ja yhteiskunta. Usein homous on leimattu synonyymiksi sairalloiseksi pakkomielteeksi harrastaa seksiä yhden tai useamman samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. *Sarkastinen hymähdys*. Homous pidettäköön erillään edellä kirjoittamastani addiktiosta.
Psykologisesta näkökulmsta ihmisten seksuaalisuus asettuu linjalle, jonka ääripäät ovat homo- ja heteroseksuaalisuus. Tällä linjalla harva, jos kukaan, asettuu toiseen ääripäähän. Eli jokainen meistä on vähän homo, ja toisaalta, vähän heterokin. Onko samaan sukupuoleen ihastuminen, rakastuminen ja sitoutuminen luonnotonta? Ei jos tutkaillaan luontoa ja eläinmaailmaa, missä samaa sukupuolta olevat otukset sitoutuvat toisiinsa, toisaalta tällä perusteella monogamiakin on ok, onhan se kovin yleistä eläinmaailmassa. Tosin, lähes yhtä yleistä on sitoutuminen yhteen lajikumppaniin koko elämäksi.
Poliittisiin puolueisiin en ota kantaa, mutta minusta on hienoa, että sanotaan mielipiteet suoraan, olivat ne sitten oman mielipiteen mukaisia tai täysin vastakkaisia. Persujen Saarakkala on ainakin sanonut mielipiteensä suoraan "En kannata tasa-arvoista avioliittolakia". Ongelma on mielestäni se, että jälleen kerran perustelut onttuu, eikä väitteille tunnu olevan minkäänlaista pohjaa. Surullista on, että nämä samat väitteet esiintyvät useissa muissakin heterouden puolustuspuheissa. Jännää puolestaan on se, että eniten kiistelty asia sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ei olekaan itse avioliitto vaan adoptio. Ajatellaanpas hetki lapsia.
Yhdyn Saarakkalaan seuraavassa:
"Tasa-arvolain mukaan esimerkiksi kunnallisissa luottamuselimissä tulee olla vähintään 40 % miehiä ja 40 % naisia. - - Tätä taustaa vasten on loogisesti kysyttävä, eikö adoptoitavalla lapsella sitten tulisi jatkossakin olla lähtökohtainen oikeus päästä perheeseen, jossa on edustettuna sekä naissukupuoli että miessukupuoli."
Uskon, että lapsen tulee saada kasvatuksessa terve esimerkkimalli miehestä ja naisesta. Itse tulen rikkinäisestä perheestä. Äitini on ollut minulle naisen malli ja miehen mallin minulle on luonut isoveli. Sairasta? Miehen ja naisen mallin voi antaa kuka vaan lähipiirissä oleva, näin olen useasta opuksesta lukenut. Kunhan vanhempi tai vanhemmat ovat hyvinvoivia, rakastavia ja onnellisia yksiöitä, joiden on mahdollisuus opettaa lapselle tämän tarvitsemat taidot elämään, niin minulle on sama vaikka kasvattaja olisi riikinkukko :) Rikkinäisiä perheitä on paljon. Isä ja äiti ovat harvinaista herkkua, varsinkin isä ja äiti, joilla on terve parisuhde ja jotka asuvat vielä saman katon alla. Surullista. Yksineläjän on vaikea saada adoptiolasta, samaa sukupuolta olevan pariskunnan on lähes mahdotonta saada adoptiolasta. - Tämän lapsen on taatusti parempi asua kadulla, orpokodissa tai addiktoituneiden eri sukupuolta olevien vanhempien luona. *Sarkastinen hymähdys*.
Saarakkalaa tuntuu myös ahdistavan, että joku tsiigaa hänen ahteriaan tai kulkusiaan yleisissä pesutiloissa. Hänen kantansa yleisten pesutilojen, kuten uimahallin, jaotteluun sukupuolen mukaan on seuraava:
"Perusteena jaottelulle on käsittääkseni se, että miehen oletetaan kuitenkin normaalisti tuntevan seksuaalista vetoa naisiin ja naisen taas miehiin."
Minä kun luulin, että jaottelu perustuu enneminkin siihen, että samaa sukupuolta olevat ovat tottuneita näkemään samankaltaisia kehoja kuin itsellään, jolloin olo ei tule samalla tavalla kiusaantuneeksi, kuin vieraamman sukupuolen kanssa. Ja tietenkin tähän monella (ja jos linja-ajatteluun palataan, niin oikeastan kaikilla) liittyy jonkinlainen vietti vastakkaiseen sukupuoleen ja häpeän tunne omasta sukupuolesta.
Raamattu ja homous. Saatte itse lukea näitä juttuja, en sen kummemin ota kantaa, muuten kirjoittaisin tätä tekstiä ensi vuonnakin. Joitain ajatuksia voitta lukaista Raamatullisesta perhekäsityksestä by EU-parlamentikko Satu Hassi sekä minunkin tekstiäni pidemmästä tekstistä: Mitä Raamattu opettaa homoseksuaalisuudesta. On luonnotonta, että samaa sukupuolta edustavat saavat keskenään biologisen lapsen, siihen tarvitaan mies ja nainen. Mies ja nainen eivät kuitenkaan voi aina saada keskenään biologisia lapsia. Tällöin turvaudutaan ties minkämoisiin keinoihin, aina on turvauduttu. Onko siis väärin jos yksinään elävä tai samaa sukupuolta edustavan kanssa elävä käyttää näitä apukeinoja?
Saarakkala kiteyttää koko homokeskustelun hyvin:
"Tämän kansalaisaloitteen taustalla oleva sukupuolineutraali ja seksuaalineutraali ihmiskäsitys ja maailmankuva ovat loppuun asti mietittyinä utopiaa. Luonnonlait tulevat vastaan."
Hienoa! Tämä kaikki on pelkkää utopiaa, luonnonlait tulevat vastaan. On siis ihan sama hyväksytäänkö laki vai ei, koska viimeistään luonto tulee vastaan. Miksipä asiasta siis kiistelemään.
