@ Hostel, Reykjavik
La 10.6.2017 klo 00:37
Voi pojat (ja tytöt) mikä päivä!
Aamu tosiaan alkoi Borgarnesista ja päättyi tänne Reykjavikiin - matka lyhyintä reittiä ei olisi kovinkaan jännittävä eikä ainakaan pitkä, mutta me seikkailimme ekstrapaljon viimeisen autoilupäivän kunniaksi.
Lähdimme ajelemaan Borgarnesista viimeisimmän matkapäiväkirjan päivityksen valmistuttua. Suunnattiin kansalliskirjailija Snorri Sturlusonin kotikulmille Reykholtiin. Matkalla pysähdyimme ihmettelemään kuumia lähteitä ja jokia. Suoritettiin myös perinteeksi muodostunut tomaattien osto itsepalvelukojusta. Islannissa on muuten TOSI hyviä paikallisia tomaatteja, jotka ovat täydellistä naposteltavaa automatkoille ja vaellusevääksi. Reykholtissa jatkui kuumien vesien ihmettely. "Kaupunki" (lue: pikkukylän keskusta) oli kokonaan omistettu Snorrille: suurelle runoilijalle ja elämästä nauttijalle. Ymmärrätte mitä tarkoitan kun menette katselemaan Snorrin keskiaikaisen asumuksen jämiä - jätkällä oli sen aikaiset suurimmat mukavuudet. Kylässä on museon, kuuman joen ja lampien sekä vanhojen raunioiden lisäksi pieni sympaattisen hempeä kirkko, jossa ehdottomasti kannattaa vierailla.
Powerplantin kuuma joki
Itsepalvelutomaatteja paikalliselta kasvattajalta
Snorrin huudsit
Hempee kirkko <3
Täällä idyllisessä kylässä kadutkin kasvavat kukkia
Tästä jatkoimme sitten Hraunfossareille ja Barnafossille. Molemmat ovat upeita paikkoja aivan toistensa kyljessä ja siltojen kautta pääset kulkemaan ja ihastelemaan näitä putouksia suuren joen molemmilta puolin. Kaunis päivä värjäsi veden hypnoottisen upeilla väreillä.
Hraunfossar
Kohtalokas Barnafoss
Tämän jälkeen vuorossa oli roudtrippimme GRANDE finale: Tarujen Hvalfjödrur ja Glymur. Glymur on yhtenäinen 198 metriä korkea vesiputous, joka pari vuotta sitten jäi kakkoseksi Islannin korkein vesiputous-skabassa, kun jäätiköltä löytyi vaikeapääsyinen ja suurimmaksi osaksi piilossa oleva putous, joka ohitti tämän pitkään maan korkeimmaksi luullun putouksen parilla metrillä. Emme tienneet tarkalleen mitä odottaa vaikka olin katsonut useamman videon, jossa putoukselle mennään ja kierretään sen toiselta puolen alas. Huh huh mikä seikkailu meitä odottikaan!
Mutta eipä mennä asioiden edelle! Hyvien ajokelien takia uskaltauduimme oikaisemaan pikkuautollamme vuoriston yli Reykholtista Hvalfjörduriin. Tämä todellakin kannatti, sillä tie oli hyvä, matka nopea ja maisemat jälleen tajuttoman upeita! Täällä näyttää myös moni paikallinen viihtyvän, sillä alueella olevan järven ympärillä oli rutkasti kesämökkejä.
Jossain Reykholtin ja Hvalfjördurin välissä
Hvalfjörduriin, eli Valasvuonoon, saavuttuamme napattiin hodarit ja päiviteltiin aurinkoisen päivän haittapuolta: ötököiden runsasta määrää. Islannissa ei ole purevia öttiäisiä, mutta paikalliset mäkäräiset ovat paikallisesti runsaslukuisia ja päälle- tai oikeastaan sisäänkäyviä. Nautittuamme välipalamme ajoimme kohti Glymuria ohi vanhojen ja uusien valaansaalistuspaikkojen, jotka joka kerta nostavat pienen oksennuksenmaun suuhuni.
Kaunis Hvalfjördur, jota ei todellakaan kannata ohittaa!
Saavuimme Glymurille ja suunnittelimme kävelevämme ainoastaan sen matkan, että näemme putouksen kokonaisuudessaan ja sitten palaavamme takaisin. Emme siis varanneet esim. pitkähihaisia takkeja tai evästystä mukaamme matkalle.
Mitäs kaivetaan mukaan?
Päädyttiin kuitenkin kiertämään putouksen ympäri noin 10 kilometrin lenkki, mihin tosin meni vain pari tuntia haastavista "poluista" huolimatta. En kuitenkaan suosittele tätä retkeä tottumattomille seikkailijoille. Välillä joutui itsekin pysähtymään hengittelemään ja keräämään itsensä, että pääsee turvallisesti perille.
Reitti on tosi jännittävä ja suurimmaksi osaksi hyvin viitoitettu ja "turvallinen". Ensin kävellään pitkä matka epätasaista kivipolkua. Sitten laskeudutaan pimeän luolan läpi joelle. Kannattaa ottaa jokin valo mukaan, vaikka aurinkoisena päivänä luolasta selviytyy varmajalkainen ja tarkkasilmäinen ilmankin valonlähdettä. Seuraavaksi ylitetään virtaava joki tukin yli kävellen ja heiluvasta vaijerista kiinnipitäen. Vesi taisi olla hieman normaalia korkeammalla monen viikon sateen ja yhtäkkisen lämpimän ilman takia (joka siis sulattaa huipulta lunta ja lisää vettä virtaan) ja vaijerikin oli heiluvamman näköistä kuin katsomillani videoilla. Tukki oli liukas ja se kannatti ylittää avojaloin ellei halunnut jo retken alussa kastella kenkiään. Vesi on jäätäävää sen pärskyessä tukille ja tasapainoa on haastava pitää. Pääsimme kuitenkin kunnialla joen yli, niin kuin kaikki muutkin samanaikaset seikkailijat (joita vielä tässä vaiheessa matkaa oli useampia).
Jännittävän luolan suut ja ylitettävä joki
Joen ylitettyämme aloitimme jyrkän parinsadan metrin nousun. Polku on tosi jyrkkä, kapea ja täynnä irtokiviä. Apuna nousussa on jälleen koko polun vierustaa kulkeva rautakankiin kiinnitetty köysi. Piti kuitenkin nousta yli putouksen puolivälin ennen kun pääsimme kurkistaman lokkien asuttamaan kanjoniin, jossa tämä ihmeellinen putous sijaitsee. Huomioithan, että täällä ei ole varoituskylttejä ja aitoja tyhmiä turisteja varten. Melko harvalla on sisua nousta Glymuria ihastelemaan ja sitäpaitsi nykyään suurin osa ohittaa kuolevan Valasvuonon uuden aikaasäästävän vuononsuun alikulkevan tunnelin kautta.
Glymur ja sateenkaaren alku
Meidän lisäksemme vain muutama nuori hurjapääjätkä jatkoi matkaansa eteenpäin "näköalapaikalta", josta suurin osa seikkailijoista kääntyi takaisin - aivan kuten meidänkin oli alunperin tarkoitus. Mutta eihän me osata koskaan lopettaa leikkiä kesken, joten päätimme jatkaa vielä hetken aikaa eteenpäin tai ehkä jopa ympäri saakka, sillä takaisinpäin kääntyessä joutuisimme laskeutumaan jo tuttua, mutta todella jyrkkää kivipolkua pitkin alas, eikä se houkutellut lainkaan. Tuolloin emme vielä tietenkään tienneet minkälainen lasku meitä odotti XD
Kohti huippua. Jotkut rämäpäät kävivät katsomassa
putousta aivan sen huipulta alas. Tyhmän uhka-
rohkeeta minun mielestäni.
putousta aivan sen huipulta alas. Tyhmän uhka-
rohkeeta minun mielestäni.
Näkymä ylhäältä alas. Putousta ei tältä turvalliselta
etäisyydeltä näy, mikä kertoo helposti murtuvan reunan
äkkijyrkkyydestä.
etäisyydeltä näy, mikä kertoo helposti murtuvan reunan
äkkijyrkkyydestä.
Päästyämme huipulle saavuimme ihanaan laaksoon. Samalla korkeudella hieman etäämpänä näimme lumisia vuorenhuippuja. Vielä joskus aion nousta tänne leirivarusteiden kanssa ja vaeltaa aina Valasjärvelle saakka. Käydä lainsuojattomien asuttamassa luolassa tulivuoren kupeessa ja ehkä pulahtaa jääkylmässä järvessä. Tällä reissulla kuitenkin tyydyttiin vaan ylittämään jäätävän kylmä joki, sillä muita vaihtoehtoja ei ollut. Meidän edellämme kulkevat rämäpäät ylittivät joen lähempänä putousta, mutta me päätimme etsiä mahdollisimman leveän kohdan, jossa olisi jotain "lepopaikkaa" kesken ylityksen. Tämä osoittautui kannattavaksi. Katsomillani videoilla joen vesi ylsi ihmisiä vain nilkkoihin saakka, meillä peittyi välillä polvetkin hyytävään veteen. Voitte vaan kuvitella miltä tuntuu ylittää lähes jääkylmä joki (sitä viilensi vielä vähän matkan päässä olevat lumi- ja jääkinokset), jonka pohja on peitetty liukkailla ja onneksi-ei-kovin-terävillä-mutta-silti-pistelevillä-kivillä ja tähän vielä päälle kova virta, joka olisi kaatanut ainakin minut, ellen olisi koko ajan pitänyt Jausta kiinni ja olisimme vuorotellen nostaneet vaan yhtä jalkaa ylitystä tehdessämme. Uimahallien kylmäaltaat tuntuu lämpimiltä tämän ylityksen jälkeen!
Tuosta me tultiin yli!
Vähän aikaa kuivateltuamme lähdimme kulkemaan joenvartta kohti alajuoksua. Katsoimme, että putouksen viertä kulki jokin jyrkkä polku, mutta päätimme seurata kivikasojen (vanhoja polkumerkkejä) osoittamaa suuntaa, joka näytti tasaisemmalta ja loivemmalta laskulta. No. Kasathan loppuivat sitten kesken ja päätimme, että no, mennään tästä nyt sitten alas. Näköjään joku muukin (tod näk lammas) on siitä mennyt ennenkin meitä. Kuva ei ehkä sitä näytä, sillä uskalsin kaivaa kameran esiin vasta laskeuduttuamme täysin tasaiselle maalle etäälle jyrkkää rinnettä, mutta tuossa alla olevassa kuvassa näkyy huippu, jonka erittäin jyrkkää rinnettä laskeuduimme hurjasti siksakaten kuin kiipeilijälampaat konsanaan. Onneksi jossain vaiheessa rinnettä alkoi kasvaa kitukasvuisia koivuja, joiden oksat antoivat tukea ja turvaa laskeutumiseen.
Alastulorinne
Auttavia oksiaan ojentavia koivuja
Kun olimme päässeet alas oli seuraava ongelma tietenkin se, että olimme hukassa ja kylmissämme ja nälissämme ja väsyksissäkin kaiken lisäksi. Eli. Aina varusteet mukaan retkelle, vaikka olisi tarkoitus tehdä kuinka lyhyt reissu tahansa ja oli ilma lähtiessä kuinka kaunis tahansa. Onneksi sitä on eksytty ennenkin ja vaikkei putouksia tai jokia tai viittoja näkynyt missään, niin suunnistimme alastulorinteemme oletetun oikean suunnan mukaisesti kohti parkkipaikkaa (täällä ei ikävä kyllä voi kulkea vaan päättömästi oikeaan suuntaan, illä matkan varrella on useita äkkijyrkkiä kallioita, jotka tahokkaasti katkaisevat matkan alas). Onneksemme suunta oli oikea ja löysimme takaisin aloituspolulle ja parkkipaikalle ja hämmästelimme nopeaa kulkuamme. Ehkä se routa ajoi porsaat yllättävän nopeasti takaisin "kotiin" XD
Takaisin sinisten lupiinien viitoittamalla polulla
Rauhoitumme hetken auton luona ja sitten jatkoimme matkaamme Reykjavikiin. Matkalla varasimme majatalomajoituksen jopa kahdeksi viimeiseksi yöksi. Saavuttuamme guesthousille kävimme suihkussa ja siistiydyimme ja suuntasimme sitten kaupungille kiertelemään. Kävimme syömässä herkkusushia Social Sushissa (aikaisemmin Samba Sushi) ja tämän jälkeen rantaraitilla ihailemassa laskevaa aurinkoa.
Päädyttiin siinä kävelyn ohessa seuraamaan kahta äänekästä ihmisjoukkoa. Ensimmäinen oli jonkin leffan tai sarjan kuvaukset, jossa mielenosoittajat olivat kapinoimassa Harpanin edustalla. Toinen mötäkkä syntyi majapaikkamme läheisyydessä olevista kotibileistä, jotka itseasiassa tultiin keskeyttämään samoihin aikoihin, kun me saavuimme paikalle katsomaan, että mitä täällä oikein tapahtuu. Tilannetta seuratessamme eräs islantilanen herra avasi kanssamme keskustelun ja sanoi äidinkielellään, että ei taida olla vanhemmat kotona. Minä vastasin hänelle islannin ja ruotsin sekoituksella ja hän näytti kovin hämmentyneeltä, kun olin ymmärtänyt häntä, mutta hän ei täysin ymmärtäny minua. Minä puolestani hämmästyin, kun hän arvasi puheestani meidän olevan Suomesta. Hassu mies. Muutaman sanan vaihdon jälkeen palasimme majapaikkaamme.
Olemme roudanneet autosta KAIKKI tavaramme huoneeseemme, jotta voimme käydä ne läpi ja sulloa kahteen matkalaukkuumme. Saas nähdä mitä huomenna pakkauksen lisäksi keksimme (sillä palasimme päivän suunniteltua aiemmin Reykjavikiin) majoitukseen kuuluvan aamupalan jälkeen. Autokin meillä on vielä käytössä iltapäivä-kahteen saakka.
Nyt kuitenkin nukutaan eka! Nättiä yötä!
