Lost in Gdansk 3/3

Eksyksissä taas
@ Airport
ke 13.10.2016 klo 04:32

Istutaan lentokentällä aamupalaa mutustellen. Ostin eilen evääksi tälle päivälle pari ciabattasämpylää ja cokista. Herätys oli tänään jo puol neljän jälkeen. Ängimme kaiken laukkuun, joka lopulta painoi alle 19 kg (meillä oli reissussa mukana vain yksi laukku). Sitten check-out ja kehut koko yön valvoneelle hotellivirkailijalle ja taksiin, jonka mukava kuljettaja vei meidät perille (hinta 82 zl) ja kiitti suomeksi (kysyttyään ensin olimmeko Suomesta vai Norjasta).

Palataanpas eiliseen: Aamulla nousimme, kiinnitimme naamamme ja söimme runsaan aamupalan. Sitten hyppäsimme bussiin hotellin edestä ja karautimme steissille. Rautatietunnelista ostimme evästä päivälle. Menimme jälleen bussiaseman kakkoslaiturille, josta oli tarkoituksena lähteä linja 870 kello 10:15. Onneksi tänään lähtö toteutui.

Ankeahko bussiasema laitureineen

Linjan 870 aikataulu, joka
toisinaan pitää kutinsa, toisinaan ei.

Matkasimme muutamien muiden turistien kanssa pitkäveteisen maalaismaiseman halki reilun tunnin verran. Saavuimme Stutthofin keskitysleiriin, joka toimii nykyään museona. Alueella ei saa polttaa, eikä syödä, eikä juoda, eikä paljon muutakaan. Tyhmintä on, ettei siellä saa lainkaan valokuvata - haluaisiko joku fiksumpi kertoa siihen syyn?

Museon vanha junapysäkki

Vartiokoirien talo alueen ulkopuolella

Tie museoalueelle

Leiri oli pettymys, sillä siellä ei ollut paljoa nähtävää jäljellä. Suuri osa teksteistä oli vain puolaksi. Mutta oli siellä päiväksi tai pariksi luettavaa englanninkielellä ja saksaksi. Museossa pyörivää lyhärileffaa emme ehtineet näkemään. Suosittelen siis viisastuneena ja kokeneempana varaamaan vierailuun aikaa yli 3 tuntia, jos aihe kiinnostaa normaalia enemmän.

Piikkilanka-aitaa pitämässä vierailijat
ulkopuolella sulkemisajan jälkeen

Vakuuttavinta oli kukin, lipuin ja kynttilöin koristeltu kreamatoorio, jossa oli kolme polttouunia ja tuhkia menneeltä ajalta. Mielenkiintoinen on myös naisten parakki, jossa pääsee näkemään autenttisia esineitä ja kalusteita. Myös kaasutushuone kiinnostanee monia. Itselle vaikuttavinta oli krematoorion takana oleva hirttopuu. Ei tehty puulaitos, vaan suuri vanaha koivupuu, jonka oksat kasvavat ensin vaakasuorassa ja nousevat sitten ylös. Tiedättehän, samalla  tavalla kuin puissa, joissa on roikkunut keinu. Piikkilanka-aidat, junaraiteet ja muutamat päärakennuksessa olevat esineet sekä valtava kokoelma kengänpohjia veti hiljaiseksi. 

Hanging trees

"Ja juna kulkee taas..."

Suuri osa leiristä on maan tasalla ja siellä on siivottu huolellisesti. Esineistä ja jälkiä menneestä on todella vähän. Kysymys konservoinnista herää jälleen: Kuinka tällaisia tiloja tulisi säilöä ja uudistaa? Mielestäni Stutthofissa ei olla onnistuttu parhaalla tavalla. Tämän paikan pitäisi herättää kauhistusta - nyt päällimmäisenä tunteena on neutraalius. Ei tunnu todelta, että näin siisti, huoliteltu ja jälkensä piilottanut paika on ollut pahimpia helvettejä maan päällä. Mielestäni kauhuja ei saa piilotella, vaan ne pitää tuoda jokaisen ihmisen tietoisuuteen.

Lähdimme takaisin Gdanskiin puoli kolmen linkalla. Pysäkkejä on melko paljon museon läheisyydessä. Lähin lienee Krynica Morskaan päin ja toiseksi lähin alle puolen kilometrin päässä Gdanskiin päin. Kävelimme joutessamme (lue: epätietoisina) jälkimmäiselle.

Nättiä maisemaa maalaispysäkillä

Tienvarsipuita

Saavuttuamme pääbussiasemalle, otimme spåran Galeria Baltycaan, missä shoppailimme tuliaisia itsellemme ja muille. Löysin euron maksavan kirsikkamakusiirapinkin! Ostimme myös aamupalaa valmiiksi lähtöpäivälle.

Hieman tuliaisia

Nälissämme päätimme suunnata ravintoloita täynnä olevaan vanhaan kaupunkiin. Olimme katsoneet, että viitosratikka (kuten lähes kaikki muutkin ratikat) menevt steissille, mistä on lyhyt matka vanhaan kaupunkiin. Ja tottakai menimme taas väärin. Jossain vaiheessa ja ajan kuluessa kaivoimme kartan esiin.

Paikallinen vanhempi mies katseli touhuamme aikansa, kunnes pyysi nuorempaa jannua tulkiksi, jotta osaisivat neuvoa meidät takaisin keskustaan. Kävikin ilmi, että vanha mies puhui itse parempaa englantia kuin nuorempi kaveri. Yhdessä he neuvoivat meidät huolellisesti ratikka nro kymppiin. Nousimme kyydistä ja varmistimme vielä oikean pysäkin joltain jätkältä bussipysäkillä. Hän ei puhunut tai ymmmärtänyt lähes lainkaan englantia, mutta neuvoi innoissaan parhaansa mukaan.

Löysimme tiemme oikealle pysäkille, oikeaan ratikkaan ja takaisin päämääräämme. Rautiksella joku nainen kyseli, josko saisi lippujamme lainaan, jos niissä vielä on aikaa (ei ollut kuin 2 min). Mielenkiintoista oli, että vanhempi nainen puhui tarvittaessa täydellistä englantia...

Lipuista puheen ollen: Aamulla  matkatessamme tupaten täynnä olevassa bussissa rautikselle, tuli joku pusakkatakkinen kalju iso mies bussiin ja tokaisi tylysti jotain meille puolaksi. Ajattelimme olevamme taas tiellä ja tunkeuduimme syvemmälle bussiin. Vähän ajan päästä mies tuli peräämme, esitti tarkastusvirkailijapassinsa ja pyysi nähdä tikettimme. Pettymys oli suuri kun tiketit löytyivätkin (pienen kaivelun jälkeen). Innokas turistien sakottaja oli tikettien oikeasta leimaamisesta niin hämillään, ettei tajunnut pyytää minua todistamaan olevani oikeutettu puolen hinnan lippuun (opiskelijat ja lapset).

Mutta palatakseni sitten taas ruoka-asioihin... Kiertelimme vanhassa kaupungissa etsien sopivaa ruokapaikkaa. Kaikki hyvältä vaikuttavat mestat olivat täynnä jonoksi asti ja tarjoilijat vaikuttivat melko ressaantuneilta. Lopulta löysime kivan ruokapubin rannasta. Musa oli taas hyvää (ja telkusta näkyi mainosuhkauksista huolimatta musavideoita eikä jalkapalloa). Söin tosi hyvän kreikkalaisen salaatin ja Jii söi pakastepizzalta maistuvan lätyn. Paikan tunnelma kuitenkin oli molempien mieleen.

Kreikkalaista sallaattia

Ruokailun jälkeen käppäilimme hotellille ja pakkasimme pikaisesti. Ilta oli venynyt aivan liian pitkäksi. Onneksi pääsin minäkin unten maille jo kympin jälkeen.

Nyt istun Turun matkiksella ja vartin päästä lähtee onnikka Jykylään. Lento meni jälleen tosi hyvin ja nopeasti. Lentäjä oli taas supertaitava ja ilma suosi meitä. Auringonnousu tervehti meitä ja oli ihana palata kotimaahan. Yhtäkkiä ihmiset tuntuivatkin kovin iloisilta ja avuliailta täällä XD

Ostin ensimmäisen viinapulloni
kentältä: pitäähän sitä vitriiniin
saada kultavettä!

Auringonnousu koneesta katsoen

Tervetuloa Turkuun

Hypättiin ykkösbussiin saatuamme laukut (kesti vain 10 min) ja vartin päästä oltiin matkiksella. Nyt lähden bussiin ja kotiin.

Muumipeikko vahti, että laukkujen
nouto sujui sutjakkaasti

Seuraavaa seikkailua odottaen!

Kotona paras, mutta matkallakin mukavaa