ke 8.6.2016 klo 0:38
Aamu alkoi tänään normaalia myöhempään. Oli niin ihana nukkua ja heräillä lämpimästä vuoteesta hyvin levänneenä. Parhaat unet tulee aina Vatnsdalurissa. Ainoina vieraina talossa valtasimme keittiön ja paistoimme herkkumunakkaat sipulilla ja pekonilla sekä paahtiksella. Taustamusana koko aamupäivän oli LOTRin soundtracki.
Naminamiaamiaista
Aamiaisen jälkeen kannoimme kaikki tavaramme autostakin huoneeseemme ja pakkasimme huolellisesti valmiixi lentoa jo ajatellen. Puolenpäivän aikaan heitimme Hvammurille hyvästit ja lähdimme matkan viimoselle ajoetapille. Kyynelhän siinä valui poskea pitkin, kun joutui lähtemään pois tästä ihanasta paikasta. Radio kuitenkin muistutteli The Clashin London Calling -biisin muodossa, että uusia seikkailuja on vielä luvassa.
Ensimmäinen pysähdys oli vanha kirkko, jonka katosta kuulemma löytyy 173 tähteä - en tarkastuslaskenut niitä, vaan luotan luotettavaan lähteeseeni. Kirkko oli upea ulkoa ja henkeäsalpaavan kaunis sisältää. Kirkon jälkeen tankkasimme auton ja jatkoimme matkaa kohti Reykholtia.
St. Nicolai Kirkja
Kirkon sisälmys
Matkalla pysähdyttiin myös kalastajakylään
Kylässä on mm. hyljemuseo
Sieltä saa myös suklaata
Yhen levynen silta
Kuuma joki
Täällä kiehuu
Superpörrihanimussukkakarvapallerokaveri <3
Herkullisia tomaatteja
Söimme tomaatit ajomatkalla B(j)arnafossille ja Hraunfossareille. Siellä sitten jalkauduimme kuvaamaan upeita putouksia, kauniita kallioita ja ihmeellisen turkoosia vettä. Barnafoss on saanut nimensä kahdesta lapsesta, jotka sinne aikoinaan hukkuivat pudottuaan kivisillalta, jonka heidän äitinsä jälkeenpäin vaati rikkomaan, ettei muille kävisi samoin.
Paratiisi
Hraunfossarit
Art
Toisella puolen
Barnafoss
Jatkoimme autolla matkaamme fosseilta, kunnes tajusimme lähestyvämme huolestuttavan nopeasti jäätiköitä. Käänsimme sitten auton ympäri ja seurasimme tämän reissun mukaista reittiä - ehkä jäätiköt ovat vuorossa ensi kerralla.
Eihän tässä pitäny olla jäätiköitä näin lähellä...
Reykholtista jatkoimme kohti Reykjavikia. Emme ottaneet merenalaista oikotunnelia (jossa oli edellisenä päivänä ollut ikävä auto-onnettomuus ja jonka käyttö maksaa jotain kympin luokkaa), vaan kiersimme reilut 40 km maan päällä. Ajallisestihan valitsemastamme reitistä tuli paljon pidempi, sillä pysähdyimme useasti.
Kyllä tää maisema tunnelimaisemat voittaa
Ensimmäinen pysähdys oli viiskytlukua henkivä minivalaskalastusnäyttelyn tarjoava kesäkahvilaravintola (ihan mahtava mesta!!!). Kävimme puuteroimassa nokkamme, tsekkaamassa näyttelyn ja ostamassa pehmikset lisukkeineen. Sitten matka jatkui toiminnassa oelvan valastuslaitoksen ohi - etovaa.
Toinen pysähdys oli muuten vaan reitin puolivälissä, sillä maisemat olivat niin upeat. Kolmas pysähdys oli vanha hylätty kalastajakylä (toim. huom. kyseessä brittien sota-aikainen tukikohta). Kävimme kävelemässä rauniokylässä ja valokuvaamassa myös. Analysoimme löytöjämme ja mietimme mitä mikäkin rakennus on ollut ja miltä luvulta. Kylä ei ole mikään yleinen nähtävyys ja siellä saa olla tarkkana mihin astuu, sillä esimerkiksi vanhojen kaivojen päällä ei ole enää mitään muuta suojana kuin niitä piilottelevat pitkät heinät. Onnexemme tajusimme tällä kertaa ajaa automme piiloon päätieltä ja saimme tutkia paikkoja rauhassa. Tosin, koko kiertoreitillämme emme nähneet kuin pari autoa.
Kyltti kylään, jota ei enää ole. Surullista.
Vanaha silta
Kauniita kiviä <3
Raunioita
Linnun koti
Täälläkin on portaita :D
Vanaha valotolppa
Vaarallinen kaivo
Lampaiden valtakunta
Kello oli jo seiskan aikaa, kun lähdimme jatkamaan matkaa. Reykjavikissa tankkasimme auton ja ajoimme guesthousellemme. Veimme tavarat sisään ja lähdimme palauttamaan Aveomme ennalta sovittuun paikkaan. Pii keksi, että eihän meidän ole pakko pitää sitä huomiseen klo 11 saakka, niin kuin alunperin oli sovittu, vaan voimme palauttaa sen etukäteen (eikä tarvitse miettiä mihin sen änkisimme). Autovuokraamotäti oli kyllä ihmeissään toiminnastamme ja kyseli onko kaikki hyvin, kun haluamme auton palauttaa etuajassa; mutta tuskimpa aikaisemmasta palautuksesta haittaakaan oli (alunperin pelkäsimme, että palautus venyisi reilusti).
Palautuksen jälkeen näimme Ässää ja kävimme syömässä Samba -nimisessä sushiravintolassa, Ruoka oli aivan mahtavaa (vaikkakin tyyristä). Ravintola yhdistelee perinnesushia Etelä-Amerikkalaiseen cuisineen sekä islantilaisiin raaka-aineisiin. Otin ravintolan nimikkoannoksen ja Pii testasi Islanti-spesiaalia, jossa oli graavilohta, tilliä, brännviniä, ruista yms. Kaikki oli tosi namia.
Samban upea sisustus. Suositussa ravintolassa
saa hieman odottaa vuoroaan ellei ole tehnyt
pöytävarausta etukäteen.
saa hieman odottaa vuoroaan ellei ole tehnyt
pöytävarausta etukäteen.
No nam!
Ruokailun jälkeen palasimme guesthouselle. Matkalla näimme paljon nuorisoa hengaamassa kaduilla (tiistaiyö?) sekä monta silitettävää kissaa <3 <3 <3 Reissussa on kyllä ollut parhautta kaikki nämä ihanat elukat ^^
Auto ei ole auto eikä mikää, ellei se ole kolhiintunut.
Jonkun taiteilian piha
Niitä kissoja <3
Tästä alkaa kävelytie
Isoveli valvoo
Peukut rekkarille
Täällä on myös näköjään yksisarvisia
Nyt painaa uni tosi paljon silmäluomia, joten on aika sanoa öitä: öitä <3
No comments:
Post a Comment